Nuoren ihonhoito

Teini lisäämässä kosteusvoidetta kasvoihinsa.

Ihonhoitoa ei kannata aloittaa liian nuorena, mutta on hyvin yksilöllistä milloin kukin haluaa alkaa hoitamaan ihoansa pitkäjänteisemmin.

Tähän voivat vaikuttaa iho-ongelmat, kuten atopia tai hormonitoiminnan alkaminen, jolloin hormoninäpyt voivat häiritä. Myös somemaailma on lisännyt nuorten kiinnostusta ihonhoitoon.

Meikkaamisen aloitus saattaa olla olennainen seikka siinä, milloin ihonhoito aloitetaan. On hyvä muistaa, että ihoa voi hoitaa sukupuolesta riippumatta.

Ihon hyvinvoinnissa on tärkeää huomioida myös ruokavalion merkitys, mutta oikeanlaisten ihonhoitotuotteiden valitseminen on myös avainasemassa. Tuotteet eivät esimerkiksi saa olla liian voimakkaita varsinkaan nuoren iholle.

Ensimmäiset askeleet: Ihonhoito nuorelle iholle

Nuoren ihonhoito muuttuu tärkeäksi viimeistään silloin, kun nuori alkaa kiinnostua meikkaamisesta. Jo ennen tätäkin voi olla tarpeen kiinnittää huomiota ihonhoitoon, erityisesti jos:

  • iholla on epäpuhtauksia
  • iholla on taipumusta rasvoittua
  • iho on erityisen kuiva

Nuoren ihonhoidossa keskeistä on toimivan sekä yksinkertaisen ihonhoitorutiinin luominen, jotta ihoa jaksetaan hoitaa päivittäin. On tärkeää valita muutama tehokas tuote, jotka sopivat omalle iholle ja käyttää niitä säännöllisesti.

Maltillinen määrä tuotteita

Nuoren ihonhoito ei aina ole helppoa, sillä epäpuhtaudet voivat olla haitaksi jopa nuoren itsetunnolle. Onkin tärkeää valita mahdollisimman hellävaraisia tuotteita, etteivät ongelmat ainakaan pahene. Kasvojen ihonhoitoa ei kannata aloittaa monimutkaisesti ja liian suurella määrällä vaiheita.

Yksinkertaiset ja hellävaraiset ihonhoitotuotteet ovat paras vaihtoehto. On tärkeää valita tuotteita, jotka kosteuttavat ihoa ja säilyttävät sen tasapainon, välttäen samalla liian voimakkaita ja kuivattavia tuotteita, jotka voivat ärsyttää ihoa.

Tarpeeksi hellävarainen ja mieto puhdistustuote

Tarpeeksi mieto ja hellävarainen puhdistustuote nuoren iholle olisi ensisijaisesti sulfaatiton sekä hajusteeton. Se poistaisi tehokkaasti lian, ylimääräisen talin ja epäpuhtaudet ihon pinnalta ilman, että se kuivattaisi ihoa liikaa tai ärsyttäisi sitä.

Koostumukseltaan se voisi olla esimerkiksi vaahtoava tai geelimäinen, joka levittyy helposti ja joka huuhdotaan pois vedellä jättäen ihon raikkaan tuntuiseksi.

Lisäksi hyvä puhdistustuote sisältäisi kosteuttavia ja rauhoittavia ainesosia, jotka auttavat säilyttämään ihon kosteustasapainon ja vähentävät mahdollisia ärsytysoireita.

Kosteuttava ja hellävarainen kosteusvoide

On muutamia tärkeitä ominaisuuksia, jotka kannattaa pitää mielessä valitessaan päivävoidetta, joka sopii nuoren iholle:

  1. Kosteuttavat ainesosat: Nuori iho tarvitsee runsaasti kosteutta pysyäkseen terveenä ja kosteutettuna ilman epäpuhtauksia. Hyvän päivävoiteen tulisi sisältää kosteuttavia ainesosia, kuten hyaluronihappoa tai luonnollisia öljyjä, jotka auttavat säilyttämään ihon kosteustasapainon.

  2. Antioksidantit: Antioksidantit ovat kuin ihon omat suojamekanismit - ne auttavat torjumaan vapaiden radikaalien aiheuttamia vaurioita ja pitävät ihon terveenä. On hyvä valtia päivävoide, joka sisältää antioksidantteja, kuten C-vitamiinia tai E-vitamiinia. Myös marjaöljyt sisältävät suuren määrän antioksidantteja.

  3. Luonnolliset ainesosat: Luonnolliset ainesosat ovat aina hyvä valinta, kun kyseessä on ihonhoito.  Esimerkiksi Pohjolan luonnon superfoodit, kuten mustikka tai kaura, voivat olla tehokkaita nuoren ihonhoidossa.

  4. Kevyt koostumus: Nuori iho ei tarvitse raskaita tai todella rasvaisia voiteita (ellei se välttämättä sitä vaadi). Päivävoiteen tulisi olla kevyt ja nopeasti imeytyvä, jotta se ei tuki ihohuokosia tai jätä ihoa rasvaisen tuntuiseksi.

  5. Aurinkosuoja: Aurinkosuoja on tärkeä ominaisuus päivävoiteessa ja sen voi sisällyttää myös nuoren ihonhoitoon. Vaikka aurinko antaa meille energiaa ja D-vitamiinia, sen haitalliset UV-säteet voivat aiheuttaa vahinkoa iholle, jopa nuorelle iholle.

the Berries - päivävoide SPF20

Kun etsit päivävoidetta, joka tarjoaa suojaa ja kosteutta nuorelle iholle, on Linea Nordicin päivävoide täydellinen valinta. Tämä tehokas voide ammentaa voimansa suoraan Pohjolan luonnosta.

Se sisältää suomalaista mustikkaa, joka pehmentää ja suojaa ihoa luonnollisesti, säilyttäen sen hehkuvana ja terveenä. Mustikansiemenöljy ravitsee ja suojaa ihoa ulkoisilta epäpuhtauksilta ja ilman kuivattavalta vaikutukselta.

Hyaluronihappo kosteuttaa ihoa tehokkaasti. Lisäksi päivävoiteessa on aurinkosuoja SPF20, joka suojaa ihoa haitallisilta UV-säteiltä estäen auringon aiheuttamien haittojen ilmaantumisen.

Voide yhdistää luonnon voiman ja tehokkaan suojan päivittäiseen ihonhoitoon.

Seerumit nuorilla?

Seerumit eivät ole pakollisia nuorten ihonhoidossa, mutta ne ovat kiva ja kevyempi vaihtoehto ihonhoidosta kiinnostuneelle nuorelle. Ne ovat tiivistettyjä tuotteita, jotka sisältävät runsaasti aktiivisia ainesosia, kuten vitamiineja, antioksidantteja tai esimerkiksi hyaluronihappoa.

Seerumi voi auttaa vähentämään epäpuhtauksia ja tehostamaan kosteusvoiteen vaikutuksia. Vanhempien on kuitenkin hyvä valvoa lapsien ihonhoitoa niin, etteivät he käytä liikaa tuotteita liian varhain. Tämä on aina tilannekohtaista.

Pääpiirteittäin kuitenkin simppelit rutiinit riittävät!

Luo ihonhoidosta nuorelle mielekäs hetki

Nuorten ihonhoidon voisi kiteyttää siihen, että tuotteet olisi hyvä valita yksilöllisesti iän sekä ihon mahdollisten haasteiden mukaan. Toiset ovat tottuneempia voiteiden käyttäjiä, kun taas jotkut nuoret eivät ole koskeneetkaan ihonhoitopurkkeihin koskaan.

Jokaisen iho on yksilöllinen, joten on tärkeää, että ihonhoitorutiinista jää mukava olo, eikä se ole arjessa riippakivi.

Ihonhoitohetkestä voi myös tehdä nuorelle mukavamman hankkimalla kivan näköisiä tuotteita sekä mukavia oheistarvikkeita, kuten värikkään hiuspannan tai kauniin meikkipussin.

On myös hyvä sijoittaa tuotteet lähelle sitä paikkaa, jossa ihonhoitorutiinit on helpointa suorittaa. Vanhemmat voivat myös olla mukana kannustamassa nuorta, jos ihonhoidolle on tosissaan tarvetta.

Takaisin blogiin

Jätä kommentti

Kommentit hyväksytään ennen julkaisua.