Rasvoittuvan ihon hoito: ABC

vasemmalla puolella rasvoittunut ja oikealla puolella rasvoittumaton iho vaaleanpunaista taustaa vasten

Rasvoittuva iho luokitellaan yhdeksi ihotyypeistä. Rasvoittuminen sekä epäpuhtaudet voivat vaivata rasvaista ihoa, mutta ihoa pystyy tasapainoittamaan oikeanlaisilla ihonhoitorutiineilla.

Rasvainen iho syyt

Syitä rasvoittuvalle ihotyypille voi olla monia. Yleisiä syitä ovat:

  • genetiikka
  • hormonaaliset vaihtelut
  • ympäristötekijät
Joidenkin ihmisten iho voi olla geneettisesti alttiimpi tuottamaan öljyä kuin toisten, mikä voi johtaa rasvaiseen ihotyyppiin. Sukupuolen suhteen miehillä on yleensä rasvaisempi iho kuin naisilla korkeampien testosteronitasojen vuoksi.


Rasvaiseen ihoon voivat vaikuttaa myös hormonaaliset vaihtelut, kuten murrosiän, kuukautisten tai raskauden aikana tavallisesti esiintyvät vaihtelut. Erityisesti androgeenit (mieshormonit) stimuloivat talirauhasia tuottamaan enemmän öljyä, mikä voi johtaa rasvaisuuden lisääntymiseen.

Rasvainen ihotyyppi ja ympäristötekijät

Myös ympäristötekijät voivat vaikuttaa rasvaiseen ihoon. Altistuminen lämmölle ja kosteudelle sekä tietyntyyppisille meikki- ja ihonhoitotuotteille voivat edistää liiallista öljyntuotantoa.

Lisäksi liiallinen puhdistaminen tai kovien ihonhoitotuotteiden käyttö voi poistaa iholta sen luonnolliset öljyt, mikä yleensä johtaa ihon reaktioon tuottaa vielä enemmän öljyä iholle estääkseen ihon kuivumista.

Syyt voivat olla moninaiset

Muita tekijöitä, jotka voivat vaikuttaa rasvaiseen ihoon ovat:

  • stressi
  • unen puute
  • nestehukka
  • ruokavalio

On tärkeää huomioida, että jokaisen iho on omanlaisensa ja sillä voi olla erilaisia ​​rasvoittumisen syitä. Ongelmatilanteissa kannattaa aina kääntyä ihotautilääkärin puoleen.

Ei ainoastaan huono asia

Tiesitkö, että rasvainen iho ei välttämättä ole kuitenkaan negatiivinen asia? Itse asiassa ihomme luonnollisilla rasvoista koostuvilla öljyillä on ratkaiseva rooli ihon terveyden ylläpitämisessä ja suojelemisessa.

Ihon ikääntyessä talintuotanto vähenee ja voi johtaa ihon kuivumiseen ja juonteisiin, joten hieman liian runsas talintuotanto voi auttaa jopa säilyttämään nuorekkaan ulkonäön ihossa, kun siinä säilyy tietynlainen "glow".

Kuitenkin, kun talintuotanto kasvaa liialliseksi, se voi johtaa erilaisiin ongelmiin, kuten tukkeutuneisiin ihohuokosiin, ihottumiin, tai karheaan, sameaan ja epätasaiseen ihon ulkonäköön.

Huomaa äkilliset ihomuutokset

On myös tilanteita, joissa talin liikatuotanto on tilapäistä eikä ihoa siksi luokitella rasvaiseksi ihoksi. Jos ihon luonnolliset rasvat poistetaan ihosta, iho voi reagoida lisäämällä hätäisesti talintuotantoa.

On siis oltava varovainen, ettei ihoa kuori liikaa tai käytä tuotteita, jotka ärsyttävät ja heikentävät ihon suojakerrosta.

Käänny aina tarvittaessa ihotautilääkärin puoleen, jos näet ihossa merkittäviä muutoksia.

Öljyinen vai kuiva rasvainen iho?

Rasvainen iho voidaan jakaa oikeastaan kahteen eri tyyppiin:

  • öljyiseen-, tai
  • kuivarasvaiseen ihoon
Öljyisessä ihossa ei ole kuivuutta, kun taas kuivarasvaisessa ihossa ihon pinta voi olla rasvaisuudesta huolimatta kuiva ja hilseilevä.
Kuivarasvainen iho tarvitsee enemmän kosteutusta, mutta liian raskaat kosteusvoiteet voivat tukkia ihoa.

Rasvaisen ihon hoito on aina tasapainottelua hoitavien ja puhdistavien tuotteiden välillä. Ihoa ei pidä yli hoitaa, mutta tehokas kosteutus on myös todella tärkeää.

Linea Nordicin the Berries tuotesarjan tuotteet rivissä sekä lista vaikutuksista ja pyöreässä kehyksessä kuva rasvoittuneesta ihosta poskella, myös tilaa täältä nappi

 

Miltä rasvainen iho näyttää?

Rasvoittuvalle iholle ominaista on talin ylituotanto. Tali on rasvainen aine, jota tuottavat ihon voitelemisesta vastaavat talirauhaset. Tämä ylimääräinen tali voi luoda kiiltävän tai rasvaisen ulkonäön, erityisesti T-alueen (otsa, nenä ja leuka) alueella.

Rasvaisen ihon tuntomerkkejä voivat olla:

  • kiilto
  • rasvaisuus
  • paksun näköinen iho
  • helposti likaiselta tuntuva iho
  • laajentuneet ihohuokoset
  • ihon erilaiset epäpuhtaudet

Rasvainen iho on yleensä altis laajentuneille ihohuokosille sekä mustapäille ja valkopäille, erityisesti nenässä, leuassa ja otsassa. Nämä ominaisuudet johtuvat tyypillisesti ylimääräisen öljyn, kuolleiden ihosolujen ja epäpuhtauksien kerääntymisestä ihon pinnalle.

Kuinka hoitaa rasvaista ihoa?

Onneksi rasvaista ihoa voidaan hoitaa tehokkaasti oikeanlaisilla tuotteilla. Voimme vaikuttaa tehokkaasti talintuotantoon ja minimoida tähän ihotyyppiin liittyvät kosmeettiset iho-ongelmat.

Sopiva ihonhoitorutiini rasvaiselle ihotyypille?

1. Puhdistus

Tässä tehdään yleensä suurin virhe! Jos ihon omaa kosteustasapainoa häiritään jatkuvasti liian voimakkailla putsareilla, on se huono lähtökohta kosteutukselle. Valitse erittäin hellävarainen puhdistusaine ja pese kasvot kahdesti päivässä, vaikka et meikkaisikaan. Käytä pesussa aina haaleaa - ja jopa viileää vettä. Näin poistat ylimääräisen öljyn, lian ja epäpuhtaudet iholta häiritsemättä ihon luontaista kosteustasapainoa. Puhdistustuotteeksi sopivat hellävaraiset vaahdot, balsamit ja emulsiot sekä puhdistusmaidot ja -öljyt. Kaksioispuhdistus ensin öljyllä ja sitten esimerkiksi emulsiolla voi olla hyvä vaihtoehto etenkin, jos meikkaa paljon.

Vinkki: Jos sinulla ei ole suurta määrää näppyjä, kokeile pestä kasvot aamuisin ainoastaan kylmällä vedellä.

2. Kasvovesi

Rasvoittuva iho tarvitsee vesikosteutusta! Kasvovesi voi auttaa tasapainottamaan ihon pH:ta sekä tasapainoittamaan talintuotantoa. Etsi kasvovesi, joka sisältää ihon rasvoittumista sääteleviä, tasapainottavia ainesosia, jotka on tarkoitettu rasvaiselle iholle.

asiakas naisen kuva, joka käyttää Linea Nordicin ihonhoitotuotteita arjessaan sekä tilaa täältä nappi tummanvihreällä metsätaustalla

3. Kosteutus
Kosteutus on todella tärkeää! Se voi tuntua haitalliselta rasvaiselle iholle, mutta on erittäin tärkeää muistaa, että kosteusvoiteet auttavat nimenomaan säätelemään talintuotantoa.

Seerumi
Käytä kasvoille ennen kosteusvoiteen levitystä rasvaiselle iholle soveltuvaa seerumia, joka lukitsee kasvoveden sekä oman kosteutensa kosteusvoiteen alle. Hyvä vaihtoehto on esimerkiksi päiväseerumi, joka sisältää hyaluronihappoa, pienen määrän luontaisia ja hyvin imeytyviä öljyjä sekä esimerkiksi niasiiniamidia, joka on vesiliukoinen B3-vitamiinin muoto:

the Berries päiväseerumi suomalaisen puolukan vieressä vihreällä metsätaustalla, vaikutuksia sekä tilaa täältä - nappi

Kosteusvoide
Kosteusvoide on hyvin tärkeässä roolissa rasvaisen ihon hoidossa. Tähänkin on hyvä valita superkosteuttava voide, joka ei tuki ihohuokosia ja, joka sisältää hyvin imeytyviä ja superkosteuttavia ainesosia, kuten hyaluronihappoa. Rasvainen iho myös rakastaa sille sopivia öljyjä, ja yksi mahtavista vaihtoehdoista on oliiveista saatava skvalaani. Valitse päivävoiteeksi kevyempi vaihtoehto, kute the Berries - day cream ja yövoiteeksi hieman paksumpi, mutta superkosteuttava voide, joka ei kuitenkaan tuki ihohuokosia.

Yövoidesuositus, joka sisältää luonnollisia öljyjä ja mm. skvalaania: the Berries - nigth cream.

4. Ihon kuorinta
Hellävaraisuus on tässäkin kaiken A ja O rasvaisen ihon hoidossa. Kuorintaa ei pidä tehdä yhtä usein kuin seka- tai kuivalle iholle. Hyvä vaihtoehto on "liuottaa" kuolleet ihosolut ja muut epäpuhtaudet kemiallisella kuorintaaineella, joka on suunniteltu rasvaiselle iholle. Suosittelemme valitsemaan kuorinnan, jossa on salisyylihappoa, joka säätelee talin ylituotantoa ja minimoi ihon tukkoisuutta.

5. Naamiot säännölliseen käyttöön
Luontainen savinaamio on hyvä vaihtoehto, sillä se syväpuhdistaa sekä auttaa imemään ylimääräistä öljyä, sekä säätelemään talintuotantoa. Käytä kerran tai kahdesti viikossa.

6. Suojaa
Suojaa ihosi haitallisilta UV-säteiltä käyttämällä aurinkovoidetta. Helppo vaihtoehto on yhdistää päivävoide ja aurinkosuoja, joka suojaa sekä UVA- että UVB-säteiltä.

Tässä hyvä vaihtoehto: the Berries - day cream SPF20

 

Nuori nainen pitelemässä the Berries ihonhoitotuotetta ja tilaa kotiin nappi

 

Lue myös: Epäpuhtauksia iholla? Älä tee näitä virheitä!

Takaisin blogiin

Jätä kommentti

Kommentit hyväksytään ennen julkaisua.